Jos olisin mainostanut että laumaan tulee nuorihevonen, siis aivan raakile 4 vuotias, niin varmaan olis lähi- ja kaukopiirissä haukottu henkeä ja haukuttu hulluksi. (hevostenpito jo sinällään on aivan hullua) Mutta ehkä olen sen verran poikkeuksellinen että mua ei hävetä pyytää apua, ja kokeilen avoimesti ilman lappuja silmillä mikä toimii mihinkin tilanteeseen ja mikä ei. Ihan sama kun autan Vilmaa ja Veeraa Raidan kanssa (joka on about kaikkien tammojen tamma) niin kyllä mä mietin sitten öisin että miten tätä juttua vois muuttaa, että miten saisi homman rullaamaan paremmin, tehdäänkö nyt hassusti, ohjaanko tytöt jo eteenpäin. Että riittääkö oma taito ja oppi jota ei voi sanoa Ammattimaiseksi isolla A:lla, sillä tää on vaan perstuntumaa. Mutta näillä mennään, katotaan parin vuoden päästä missä ollaan.
Nyt Floppanilla on ihan vaan peruskunnon kasvatus kausi mikä tarkottaa mahd vähän kenttätyöskentelyä ja paljon peltoja ja maastoa, ja niitähän meillä onneksi kotona riittää! Vilma on mun suureksi avuksi käynyt auttamassa Floppanin liikutuksessa, kun ei aina meinaa aika riittää repeämään kaikkeen, tai sitten ei ole lapsenvahtia. Floppan onneksi on osoittautunut erittäin fiksuksi isoksi hevoseksi (lähemmäs 180 cm:ä), mutta eiköhän se ensi kaudella viimeistään se murrosikä puhkea.
Nyt siis laukataan ja ravataan pitkäkestoisesti, se kulkee kyllä oikein päin ja on oikein mukava edestä, tautisen vino oikealle jota ei auta se että mä ratsastan juuri oikealle aivan tautisen huonosti! Pahoja tapoja ei ole tulllut esiin, vähän jänskättää selkään nousu, ja navetan ohi meneminen toisesta suunnasta, mutta kaikenkaikkiaan oikein työteliäs nuori herra. Äitinsä tavoin ääniherkkä, mutta ei yhtä paljon kuin muut ”Filleläiset”.
Ja tosiaan, mikäli jokin ongelma tulee, niin ainahan meillä on Puolan versio MacGyverille nimittäin Marcini! Marcini näppäränä kitki pois Raidan pahan tavan kengityksessä repiä jalat pois ja hysterisoitua, joka kerta siis eläinlääkäri paikalla rauhottamassa jotta kaverille saatiin poopot jalkaan. Ja joka kerta asia vielä vaikeampaa kuin edellisellä kerralla. Mutta Marcinin oppiin vietiin poni viikoksi ja sunnuntaina seurattiin – Veera tippa linssissä – kuinka Marcini siinä käytävällä kengitti irtiolevan Raidan normaalisti ilman sen kummempaa. Uskomaton mies, tässä osoite Marcinin sivuille: MacGyverin sivut.
Joten jos ikinä mulla tulee ongelmia mun eläinten kanssa, niin tilaan Marcinin paikalle heti. Sillä sekunnilla. (ottaakohan se myös ihmislapsia??)
Tästä päivästä sen verran että Joanna on käynyt maastottamassa koko porukan, tai tekee sitä paraikaa. Onnistuin aamulla hävittämään jo Veera ponin (löyty lehmien luota), ja sitten metsästin vielä Toivoa sata vuotta supikoirien pesältä. Tuloksena oli 4 ruumista, ei vietetty hautajaisia, mutta supikanta pikkuhiljaa meillä taitaa vähentyä 🙂
Take care,
Anna
Elämä kuljettaa välillä enemmän, välillä vähemmän. Noin keskimääräisesti mua ehkä aavistuksen enemmän, kuin keskivertokansalaista. Muuttaminen on tullut mulle varmasti äidinmaidossa, sillä jo äipän ja iskän kanssa muutettiin yli 10 kertaa, ennen kuin se oma paikka ja oma tontti ja se Meidän juttu löytyi. Sama näköjään toistuu meikäläisessä, sillä vasta nyt, monen mutkan ja kuopan jälkeen on löytynyt mun paikka. Sen nimi on Lindö, ja väitän että kaikki hienot tarinat alkavat sieltä. Hah.
Kesti siis 27 vuotta löytää minulle se oma paikka jossa asua, kotikolo johon haluaa takaisin, kotikolo jossa tuntee ettei halua lähteä pois. Ja kaskummaa, muutama puhelinsoitto, ja tadaa, olin järjestänyt meille uuden vuokrakodin meren läheisyydestä ja oops, kyllä, tilalla oli pari hassua hevosta. (minähän en siis enään niihin hevosiin koskisi, se aika oli historiaa, viimeisilläni raskaana sitten kuulin itseni sanovan vuokranantajalle että toki, hei, voin jeesailla hänen vanhojen esteheppojen kanssa). Miehelle ilmoitettiin muutosta kun olin jo maksanut takuuvuokran ja saanut avaimet. Näin se menee kivuttomimmin. Ja niin se muuttopäivä tuli, heinäkuussa 2012, pari kuukautta ennen Jasperin syntymää.
Ne viimeiset kuukaudet ahkerasti tein tallia ja juoksutin koiria. Koiria kuului silloin perheeseen 3, Albin, Toivo ja Viivi, joista Viivi jo katselee taivaanreunalla, palveltuaan hienot 12 vuotta meidän perheen luottokoirana. Nykyäänkin koiria on 3, Albin ja Toivo sekä uutena pentuna Albert, josta toivonmukaan tulee meidän ensimmäinen Koulutettu Koira ( paino sanoilla KOULUTETTU).
Jokatapauksessa, lapsi syntyi, tuli kevät, oli hauskaa ratsastella, elämä sujui hauskasti ja hassusti. Puhelinsoitto yhtenä kauniina aurinkoisena päivänä, että olis ihan kiva Calidolainen tamma, Philippa, joka vois tulla suomeen ja kotiin meille, että otetaanko, on aika tykissä kunnossa, ei mikään lastenratsu. Kyllä mä mietin noin 2 sekuntia, ennen kun vastasin että joo. Siitä kuukausi ja pihassa seisoi Flippan tamma, josta eittämättä tuli mun Elämäni Hevonen. Jaa että tästä sitten helppoa elämää ja kivaa ratsastelua ja ah kun on hauskaa? juu ei. Flippan on Kisahevonen vereen ja henkeen. Vaikein ja helpoin hevonen mitä mulla on ollut. Tamma (hyi), stressaava (kaikesta mitä voi kuvitella ja ei kuvitella), iso (no ei enään kun Floppan tuli, mutta se on tarina erikseen), kyttääjä, ääniherkkä, ja mikä ihaninta, estehevonen, josta tulisi mulle siis Kouluhevonen. Kyllä vaan….
Tässä Flippan Stenlidissä kesällä 2014, vielä melkoisen laihassa kunnossa.
Kotona olo ei meinannut sujua, Flippan stressasi kaikesta, ei voinut olla yksin, ei ponin kanssa, vaan Fille (eli Flippanin emä) kelapsi, tai muuten hävis stressaamalla kertaheitolla 100 kg painoa. Tuli talvi, ja mä väsyin, pieni lapsi, arkityöt, hevoset, iso koti, pakka rikki. Muutettiin parempaan (muka) ja Flippan lähti mun mukaan. Löyty sielunrauhaa Flipetille, mutta matka tallille liian pitkä. Joten muutetaan hevonen lähemmäs, mutta tämäkin pieni talli. Jollain tasolla Flippanin pää pysyi vielä kasassa, mutta jokin tökki.
Sitten aikomuksena oli käydä näyttämässä luottoystäville Veeralle ja Vilmalle (ja näistä kahdesta tarinaa lisää tuonnempana, ne tarinat ei lopu kesken), missä Tammisaaressa on Fenix talli, sillä tytöt olivat etsimässä maneesipaikkaa. Ja kuinka kävikään? soitin itse tallinpitäjälle sitten samana iltana ja varasin maneesipaikan. IHANAA. Se tunne päästä treenaamaan kunnolla, hevonen voi parhaiten IKINÄ koko MAAILMASSA missään nimenomaan Fenixillä, Annikan hoteissa. (kun opin linkittämään, linkitän tähän ne sivut, malttia) Käytiin jopa radalla, saatiin ahaa-elämyksiä ja voitiin hyvin ja paksusti (sekä hevonen etät minä, molemmat ruoka-aikaan kotona).
SITTEN. Vanha vuokranantaja Lindöstä (Flippanin omistaja) soittaa Helmikuussa että tulkaa takas. Ja mehän menttin(en taaskaan ehtinyt kertoa miehelle että ”hei me muutetaan”, kun vasta kun kaikki oli valmista). Ja päätin samalla että hevosia ei kyllä kotiin muuta, Flippan saa nauttia olostaan Fenixillä, ja minä olla kaikkitietävänäasiakkaanayksityismaneesitallilla. NIH.
MUTTA. Koska elämä on epäreilua, tai toisaalta ei ehkä epäreilua mutta epävakaata ellei ole syntynyt kultalusikka suussa. Niin monen mutkan jälkeen kotiin Lindöseen muutti takaisin mulle Flippan ja saksasta Flippanin poika 4.v. Floppan. (i. Cachas, ei. Calido). Kyllä, päräyttää ostin sitten sen varsan. Joten nyt on sekä isoäiti, äiti, että poika samassa tallissa, mun kotipihalla, 100 metriä mun ovesta. Floppan on kaikkea sitä mitä mun ei pitänyt koskaan ostaa (kimo, estehevonen, helvetin iso, ja 4 vuotias). Mutta ei se mitään, onhan se ruuna! Halvemmalla kun 1 hevonen privatallissa pidän 2 hevosta kotona, ja kun talous on mitä on, oli tällainen pakkojuttu tehdä. Annikalle soittaessa väänsin itkua, karsee fiilis. Mutta jokaisella asialla on tarkoituksensa!
Nyt siis harjoitellaan kotona oloa, Flippan on ottanut asiat ihmeen lungisti, eikä katastrofeja ole syntynyt muuta kun isoäidin kanssa, jonka elämä nyt mullistui aivan järisyttävällä tavalla, nyt näytetään kiimaa aivan koko ajan, hinkataan takapuolella vesikupit rikki 3 x päivässä, ei anneta laitumelta kiinni, hypitään naapurin laitumelle, ja maastossa baanataan täysiä. Ja tämä kyseinen isoäiti on kuitenkin lähemmäs 30 v.
Tässä pieni briiffaus, tulikohan nyt sitten ihan kauhea sekamelska, en jaksa välittää, mä olen just tällainen sekamelska, sata asiaa tulessa ja puolet niistäkin unohduksissa.
Vi hörs,
Anna
Avainsanat: Flippan, Floppan, Jasper, koti, Lindö, talli
